Olen mietiskellyt erästä ajatusta. Ilkka Malmberg kirjoitti tuoreimpaan Kuukausiliitteeseen jutun nomadeista, aina matkalla olevista ihmisistä. Päivi ja Santeri Kannisto jättivät kaiken Suomessa seitsemän vuotta sitten ja lähtivät kiertämään maailmaa. Sillä tiellä he ovat edellen. Malmberg kysyi jutun alussa, että kumpi tulee ensin, yksilö vai yhteisö. Tätä jäin kovasti pohtimaan, sillä eihän asia ole ollenkaan selvä.
"Me ei yleensä haluta tuoda meidän kantoja aktiivisesti esille. Se loukkaa niin monia. Ne sanovat, että teidät on koulutettu kalliisti, mutta te ette tuota mitään", kertoo Päivi jutussa. Kannistot suhtautuvat Suomeen kriittisesti, eivätkä halua palata takaisin.
Mietin, olemmeko me velvollisia kantamaan oman kortemme kekoon, jos saamme sosiaaliturvan, terveydenhuollon ja ilmaisen koulutuksen, ja selustamme turvataan? Jos jokainen ottaisi kaiken valtion tarjoaman hyödyn irti antamatta mitään takaisin, miten sellainen voisi toimia?
Mutta ei siinäkään ole miltä, että elää onnettomana osana oravanpyörää. Tulisiko meidän siis olla sittenkin välittämättä valtiosta ja yhteisöstä, sillä elämme vain kerran ja ennen kaikkea itsellemme? Pitääkö valita joko tai?
