Emma Watson

Muistatte ehkä Harry Potterin uskollisen ystävän Hermione Grangerin. Kuvassa on ihana Emma Watson Annoushka Ducasin korumainoksessa. Jos olen koskaan nuorempana kunnolla ihaillut jotain julkisuuden henkilöä, se on ollut kyllä Emma. Emma on kunnon tyttö.

Emman viralliset sivut. Kuva Coco's Tea Party.

Aamukahvista

Blogin nimi ei ole turhaan se mikä on. Sekä kahvilla että kuvilla on tärkeä rooli elämässäni. Ilman kahvia päivä ei lähde kunnolla käyntiin, sillä aamukahvi piristää oitis. Päivän loput kahvimukit juon tottumuksesta. Väsymyksen tilaan niillä ei ole havaittavaa vaikutusta, mutta mielihyväntunteeseen kylläkin. Kahvittelu on minulle tapariippuvuus, ja nautin siitä "muuten vain". Hyvä kahvi on onnen aihe. Olen alkanut juoda enemmän espressoa, sillä en enää jaksa lipittää yliopiston pohjaan palanutta pannukahvia.

Valokuvauksen ympärille olen rakentanut elämäni. En tosin pienestä pitäen, sillä pienenä halusin olla prinsessa, eläinlääkäri ja kilparatsastaja (edellä mainitussa järjestyksessä), mutta viimeiseen kolmeen vuoteen en ole oikeastaan joutunut miettimään, mitä haluan tehdä elämässäni ammatinvalinnan suhteen. Olen sikäli onnekkaassa asemassa, kun olen löytänyt oman juttuni. Tunnen, että valokuvilla voin kertoa kaiken sen, mitä haluan. En tiedä vielä, millaiseen kuvaukseen haluan suuntautua erityisesti, sillä olen kuvannut aktiivisesti vasta muutaman hassun vuoden. Ala-asteella napsittuja heppakuvia ei lasketa mukaan. Dokumentaristinen valokuvaus tulee aina olemaan lähellä sydäntä, siitä olen varma, mutta haluaisin niin kuvata Abbey Lee Kershawia!

Kuvat: we heart it ja simply breakfast (2)

Lumisia ajatuksia

Ensilumi satoi Lappiin 10. lokakuuta. Kittilässä oli 4 senttiä lunta! Mieletöntä, että talvi on pian taas täällä. Rukalla lumetetaan jo ensimmäistä rinnettä. Innokkaimmat pääsevät korkkaamaan pian Saaruan, ja viimeistään talvikauden avajaisissa marraskuun puolivälissä on mahdollista testata kunnolla, kuinka lauta luistaa.

Olen ensi kauden Rukalla töissä. Näin on ollut tarkoitus jo puoli vuotta, mutta suunnitelmat toki elävät. Viime talvena Rukan SkiBistro-ravintola syttyi tuleen juuri ennen hiihtolomaviikkoja, ja koko ravintola paloi perustuksiaan myöten. Tarkoitan siis, että yhtä ja toista voi sattua, jolloin alkuperäiset suunnitelmat eivät menekään ihan putkeen.

Terveisiä nyt kuitenkin valtiolle - en siis opiskele ensi keväänä, enkä valmistu ajoissa. Jos en ole Rukalla, olen jossain muualla. Laskemassa, ja tekemässä töitä! Kuvaamassa. Nauttimassa elämästä, tiedättehän.

Etiikan teoriat meni hyvin. Seuraava tenttikirja on jo työn alla. Svante Nordin on kirjoittanut mielenkiintoisesen teoksen filosofian historiasta, jota on oikeasti ilo lukea. Tykkään hurjasti reippailla koulun eteen, ja se on kummaa. Teen paljon nyt, koska olen kevään pois. Tenttiinlukemisen lomassa vilkuilen aina ulos ikkunasta ja odotan ensimmäisiä lumisateita.

On aika sellainen onnellinen olo.

Kuvat we heart it

Loma alkoi - ja ei

Elämä ei olekaan pelkkää matkustelua ja seikkailua, vaikka välillä unohdun ajattelemaan niin. Käyn koulua ja olen vastuussa opintojeni edistymisestä. Sanon tämän lähinnä itselleni, muistutukseksi, mutta myös niille, jotka hakevat blogista hullunkurisia matkailustooreja. Ja terveisiä myös Kelalle, joka ehti jo karhuta selvityspyyntöä opintojen edistymisestä. No problem, ainakin 30 opintopistettä tulossa syyslukukaudelta!

Asun kolmen ystäväni kanssa, joista kaikki lähtivät viikoksi tiedotusopin ainejärjestön rilluttelumatkalle Prahaan. Minä sen sijaan päätin jäädä pois kelkasta ja keskittyä kouluhommiin. Yritän raapia kasaan filosofian sivuainetta ja tiedotusopin perusopintoja, joista ensiksi mainittu kiinnostaa hurjasti ja jälkimmäinen ei sitten yhtään.

Meidän sataneliöinen kämppä on hiljainen ja tyhjä. Ulkona on ollut koko päivä pilvistä, ja vaikka arki on pääasiassa ihan mukavaa, se voi myös yllättää karulla tavalla. Olen päässyt taas liikunnan makuun, ja suklaan, koska Anulla on aina suklaata jossain - nytkin, keittiönpöydällä, ja saan varmaan syödä sen, koska kukaan ei ole valvomassa.

Luen tenttiin (Etiikan teorioita) ja nautin lomasta omalla tavallani, rauhassa. Kuvailen kandidaatin tutkintoon liittyvää kuvaprojektia, käyn Helsingissä ja muistan nähdä kavereita. Siinä se viikko sitten hurahtaakin.

"Paddle, paddle, paddle!!"

Tukastani tippuu suolaa siinä määrin, että sillä maustaisi koko loppuvuoden nuudelit. Nuudelit kuuluvat nyt olennaisesti ruokavaliooni, sillä olen reissannut menemään, päivittänyt kamerakalustoa ja ostanut uuden tietokoneen. Olen rahaton, mutta onnellinen, sillä rahaa saa aina lisää.

Olen pyörinyt viikon verran Portugalissa, lähinnä Penichen lähellä Balealissa surffaamassa. Olen kauhonut käsilihakset kipeiksi, napannut aaltoja, kaatunut, pyörinyt vesimyllyssä, rantahiekassa ja yöllä omassa sängyssä (sänkyni on keikkunut koko viime viikon aallokon tahtiin). Olen niellyt litroittain suolaista merivettä ja yrittänyt hangata sitä pois tukasta. Olen nauttinut auringosta, kavereiden seurasta, hyvästä ruoasta, juomasta ja rauhallisesta menosta. Päätin pyhittää rilluttelulle niin vähän kuin mahdollista, jotta jaksaisin painaa aallokkoa vastaan aamuisin. Onneksi surffaaminen oli (lähes) koko 16-henkiselle porukallemme ykkösjuttu.

Kävin Baleal surf campin alkeiskurssin, josta oli ehdottomasti hyötyä seuraavia surffireissuja ajatellen. Olen kuullut sanottavan, että surffaaminen on yksi maailman vaikeimmista urheilulajeista. Monilla on tapana liioitella omaa harrastustaan, mutta surffaukseen sanonta pätee. Ymmärrys siitä, miten ja miksi meri käyttäytyy kuten se käyttäytyy on ensisijaisen tärkeää. Surffaaminen ei ole vain tekniikkaa ja aaltojen nappaamista, vaan tajua kokonaisuudesta ja olosuhteista. Ehkä juuri haastavuutensa takia surffaaminen on niin kiinnostavaa ja hauskaa.

Olisin voinut viettää tunteja ja tunteja katselemassa merta. Siinä on jotain hurjan pelottavaa ja kreisiä viehätystä samaan aikaan, kun isot aallot muodostuvat yli parimetrisiksi seinämiksi ennen murtumista. Breikkaamisen jälkeen valkoinen vaahto kuohuaa niin isosti, että kaaduttuaan surffaajat katoavat hetkeksi kokonaan. Hetken myllytyksen jälkeen he pulpahtavat takaisin pintaan, heivaavat itsensä laudoille ja jatkavat matkaa. Päivä toisensa jälkeen ryystin tuorepuristettua appelsiinimehua surffikoulun terassilla ja katsoin isojen poikien temputtelua pienillä, sukkelilla laudoilla. Itse könysin muiden alkeiskurssilaisten tavoin isolla softboardilla ensimmäiset neljä päivää. Turpaan tuli, ja varsinkin toisena päivänä, kun kolme isohkoa aaltoa peräjälkeen vetivät onnellisen noviisin pohjaan. Silloin ei naurattanut, mutta opetus se oli sekin.

Sunrise.

Balealin auringonlaskut ja -nousut olivat upeita. Elämäntapasurffaus ei olisi yhtään hassumpaa. Teki hyvää seurata onnellisten ihmisten elämää. Surffiopettajani Steven potkaisi onnesta joka kerta, kun lähdimme kauhomaan aaltoja. Se tsempin, hyvän energian ja hauskanpidon määrä ei lakannut olemasta, vaikka olimme aloittelijoita, eikä se ollut feikkiä, ei yhtään teennäistä: "Just chilling out or whatever!"

Ja mistä tulee tuo ensimmäisen blogitekstin ensimmäinen otsikko? Surffiopettajien jymäkät huudot kaikuivat yli aaltojen, kun yritimme vuoron perään kauhoa aaltoja kiinni. Surffaaminen vaatii kovaa kuntoa. "Paddlaaminen" aallokkoa vastaan on aika rankkaa. Ja kun on päässyt "ulos", murtuvien aaltojen taakse, täytyy paddlailla vielä kahta kovemmin, että saa aallot kiinni haha.

(Kuvat on napsittu iPhonella, jonka sisäänrakennettu kamera on kyllä yllättävän hyvä!)

Longboardeilla Penicheen.

Auringonlasku lentokoneesta paluulennolla.