"Paddle, paddle, paddle!!"

Tukastani tippuu suolaa siinä määrin, että sillä maustaisi koko loppuvuoden nuudelit. Nuudelit kuuluvat nyt olennaisesti ruokavaliooni, sillä olen reissannut menemään, päivittänyt kamerakalustoa ja ostanut uuden tietokoneen. Olen rahaton, mutta onnellinen, sillä rahaa saa aina lisää.

Olen pyörinyt viikon verran Portugalissa, lähinnä Penichen lähellä Balealissa surffaamassa. Olen kauhonut käsilihakset kipeiksi, napannut aaltoja, kaatunut, pyörinyt vesimyllyssä, rantahiekassa ja yöllä omassa sängyssä (sänkyni on keikkunut koko viime viikon aallokon tahtiin). Olen niellyt litroittain suolaista merivettä ja yrittänyt hangata sitä pois tukasta. Olen nauttinut auringosta, kavereiden seurasta, hyvästä ruoasta, juomasta ja rauhallisesta menosta. Päätin pyhittää rilluttelulle niin vähän kuin mahdollista, jotta jaksaisin painaa aallokkoa vastaan aamuisin. Onneksi surffaaminen oli (lähes) koko 16-henkiselle porukallemme ykkösjuttu.

Kävin Baleal surf campin alkeiskurssin, josta oli ehdottomasti hyötyä seuraavia surffireissuja ajatellen. Olen kuullut sanottavan, että surffaaminen on yksi maailman vaikeimmista urheilulajeista. Monilla on tapana liioitella omaa harrastustaan, mutta surffaukseen sanonta pätee. Ymmärrys siitä, miten ja miksi meri käyttäytyy kuten se käyttäytyy on ensisijaisen tärkeää. Surffaaminen ei ole vain tekniikkaa ja aaltojen nappaamista, vaan tajua kokonaisuudesta ja olosuhteista. Ehkä juuri haastavuutensa takia surffaaminen on niin kiinnostavaa ja hauskaa.

Olisin voinut viettää tunteja ja tunteja katselemassa merta. Siinä on jotain hurjan pelottavaa ja kreisiä viehätystä samaan aikaan, kun isot aallot muodostuvat yli parimetrisiksi seinämiksi ennen murtumista. Breikkaamisen jälkeen valkoinen vaahto kuohuaa niin isosti, että kaaduttuaan surffaajat katoavat hetkeksi kokonaan. Hetken myllytyksen jälkeen he pulpahtavat takaisin pintaan, heivaavat itsensä laudoille ja jatkavat matkaa. Päivä toisensa jälkeen ryystin tuorepuristettua appelsiinimehua surffikoulun terassilla ja katsoin isojen poikien temputtelua pienillä, sukkelilla laudoilla. Itse könysin muiden alkeiskurssilaisten tavoin isolla softboardilla ensimmäiset neljä päivää. Turpaan tuli, ja varsinkin toisena päivänä, kun kolme isohkoa aaltoa peräjälkeen vetivät onnellisen noviisin pohjaan. Silloin ei naurattanut, mutta opetus se oli sekin.

Sunrise.

Balealin auringonlaskut ja -nousut olivat upeita. Elämäntapasurffaus ei olisi yhtään hassumpaa. Teki hyvää seurata onnellisten ihmisten elämää. Surffiopettajani Steven potkaisi onnesta joka kerta, kun lähdimme kauhomaan aaltoja. Se tsempin, hyvän energian ja hauskanpidon määrä ei lakannut olemasta, vaikka olimme aloittelijoita, eikä se ollut feikkiä, ei yhtään teennäistä: "Just chilling out or whatever!"

Ja mistä tulee tuo ensimmäisen blogitekstin ensimmäinen otsikko? Surffiopettajien jymäkät huudot kaikuivat yli aaltojen, kun yritimme vuoron perään kauhoa aaltoja kiinni. Surffaaminen vaatii kovaa kuntoa. "Paddlaaminen" aallokkoa vastaan on aika rankkaa. Ja kun on päässyt "ulos", murtuvien aaltojen taakse, täytyy paddlailla vielä kahta kovemmin, että saa aallot kiinni haha.

(Kuvat on napsittu iPhonella, jonka sisäänrakennettu kamera on kyllä yllättävän hyvä!)

Longboardeilla Penicheen.

Auringonlasku lentokoneesta paluulennolla.